Taipalsaarelta Vallilaan, Vallilasta Brysseliin

Puistot - julkinen olohuone kaupunkilaisille, vai käymälä hanhille?

  • Valkoposkihanhia puistossa
    Valkoposkihanhia puistossa
  • Valkoposkihanhien syyskannan kasvua
    Valkoposkihanhien syyskannan kasvua

Valkoposkihanhiongelman kanssa on taisteltu Helsingissä jo pitkään. Näin kevään tullen kysymys valkoposkihanhista ja niiden jätöksistä kutkuttaa etenkin piknik-kansaa ja ulkoilemaan lähteviä kaupunkilaisia.

EU-lainsäädännön vuoksi valkoposkihanhia ei voi tällä hetkellä metsästää. Tätä EU-sääntelyä tulee muuttaa ja antaa jäsenmaille mahdollisuus sallia valkoposkihanhien metsästys. Pehmeät keinot hanhien aiheuttamien haittojen vähentämiseksi ovat osoittautuneet tehottomiksi, ja tämän kokevat kevään tullen nahoissaan puistoistaan nauttimaan lähtevät kaupunkilaiset.

Byrokraattisemmin: Valkoposkihanhi on EU:n erityisesti suojelema laji, eli se kuuluu lintudirektiiviin I liitteeseen. Sitä ei ole myöskään mainittu lintudirektiivin liitteessä II, joka määrittelee EU:n alueella hyväksytyt riistalajit. Näin ollen mikään EU:n jäsenmaa ei voi säätää lajia riistalinnuksi. Valkoposkihanhiongelma on näin EU-tasolla ratkaistava kysymys.

Valkoposkihanhi aiheuttaa merkittäviä haittoja juurikin eteläisessä Suomessa. Hanhet tekevät kaupunkien siivouksesta hankalampaa ja aiheuttavat maanviljelijöille tuhansien eurojen tappioita tuhoamalla peltoja. Etenkin puisto- ja viheralueiden viihtyyden väheneminen on merkittävä haitta.

EU:n lintudirektiivi on peräisin vuodelta 1979, eli auttamattomasti vanhentunut. Tuohon maailmanaikaan pohjoismaissa ei samalla tavalla ollut mm. valkoposkihanhia, jotka ovat levittäytyneet pohjoiseen ilmaston lämpenemisen myötä. Kyseessä on useiden Euroopan maiden yhteinen ongelma, johon on saatava muutos tulevalla parlamenttikaudella! 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Näin se biodiversiteetti kasvaa Suomessa, kun ilmasto lämpenee.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset