Taipalsaarelta Vallilaan, Vallilasta Brysseliin

Impivaaralainen ajattelu on uhka Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Perussuomalaisten vaalikonevastaukset poikkeavat Uuden Suomen mukaan muista puolueista. Enemmistö perussuomalaisista ehdokkaista haluaisi Suomen eroavan EU:sta. Mielenkiintoista kyllä, puolue itse ei uskalla sanoa kysymykseen juuta eikä jaata, lukuisista kyselyistä huolimatta. 

EU:n perustavoitteita ovat rauha, vakaus, vauraus ja turvallisuus. 

RAUHA JA VAKAUS: Euroopan unioni on Suomelle loogisin ja järkevin kansainvälinen viitekehys. EU on mahdollistanut alueelleen poikkeuksellisen pitkän rauhanjakson, joka on luonut laajaa talouskasvua ja hyvinvointia koko Eurooppaan. Suomi elää viennistä, ja valtaosa viennistämme kohdistuu EU:n sisämarkkinoille. On aivan absurdi ja järjetön ajatus esittää, että Suomi vetäytyisi läntisestä markkinataloutta, demokraattisia arvoja ja oikeusvaltiota puolustavasta yhteisöstä. 

TURVALLISUUS: Suomen asema ja itsenäisyys on sitä vahvempi, mitä vahvempi Euroopan unioni on. Monet haikailevat takaisin YYA-Suomen kuvitteelliseen itsenäisyyteen. Suomettumisen aikana suurvallan naapurina Suomen itsenäisyys on kuitenkin viime kädessä ollut kiinni aina Neuvostoliiton suopeudesta, ja keskeiset politiikan päätökset on tarkistettu Moskovasta käsin. 

Tänä päivänä Suomi voi toteuttaa omaa ulkopolitiikkaansa vapaampana suurvaltojen painostuksesta. EU mahdollistaa Suomen pääsyn myös globaaleille areenoille osana suurempaa liittoumaa. EU kiinnittää Suomen läntiseen järjestelmään, ja tämän ulkopuolella Suomi jäisi harmaalle alueelle Venäjän ja lännen väliin. Eroa vaativat ajavat joko tahtoen tai tahtomattaan Suomea tälle alueelle. Vai onko niin, että Krimin miehityksen kaltaisen tilanteen toistuessa Suomen kannattaisi olla mielummin yksin?

Myös maahanmuuton ja rajojen osalta EU on pikemminkin ratkaisu kuin ongelma: Euroopan ulkorajojen hallinta kannattaa tehdä mielummin yhdessä kuin yksin, ja tähän EU on oikea toimija. Myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho on todennut näin.

BREXIT on osoittanut, kuinka vaikeaa EU:sta eroaminen on kansakunnalle, kun prosessiin lähdetään epärealistisin ajatuksin ja toivein. Jäsenyyden etuja ei voi saavuttaa olemalla ulkopuolella. Miksi mikään klubi ottaisi jäsentä, joka haluaa edut mutta ei suostuisi noudattamaan sääntöjä? Etenkin, kun edut muodostuvat siitä, että jokainen sitoutuu sääntöihin ja tekee yhteistyötä.

On yksinkertaisesti niin, että suurimmatkaan Euroopan maat eivät pärjää enää yksin globaalissa kilpailussa Aasian nousevia jättejä vastaan. Jopa entinen suurvaltamahti Britanniakin on kaaoksessa. Brexit on myös maksanut 1750 euroa per britti. Yhteensä summa on kasvanut yli 23 miljardiin puntaan. EU-eroa perusteltiin päinvastaisella argumentilla: enemmän rahaa Britannialle.

Kokoomus puolustaa Suomen asemaa osana vapautta ja läntisia perusarvoja puolustavaa yhteisöä. Suomi on aina menestynyt avoimena yhteiskuntana, ei impivaaralaisena ja sulkeutuvana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Persujen strategiana onkin olla kertomatta äänestäjilleen, mitä puolue todellisuudessa tavoittelee.

Puolueet, mitkä eivät lupaa mitään, on demokratialle monta kertaa vaarallisempia kuin ne puolueet, mitkä tekevät lupauksia, mutta eivät pysty lupauksiaan täyttämään.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Persut eivät ole Stalinisteja.

He ovat Putinisteja.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

En oikein tavoita ajatustasi. Mitä tarkoitat?

Mielessäni olivat paremminkin natsit, jotka tarjosivat äänestäjille vain tiedot syyllisistä, mutta jättivät kertomatta heille omat ratkaisunsa ja suunnitelmansa valtiopäivätalon poltosta alkaen.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #3

Kyllä se EU:sta irtautumisajatukset on suoraan Venäjän intressien mukaan toimimista.

Persuhaaveena on vaihtaa Mersu Ladaan ja palata vasallivaltio YYA-Suomen ihanuuteen.

Sitä minä en tiedä onko tämä tarkoituksellista isänmaanpetturuutta vai typeryyttä ja ymmärtämättömyyttä suurvaltapolitiikasta.

Laitan tämän vaan tähän: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/279012-eun-voisi-...

Niin ja kyllä minäkin olen sitä mieltä että eurossa on pahoja valuvikoja ja EU:ssa hölmöillään enkä ole ollenkaan luottavainen sen suhteen, että se unioni kestäisi pidemmän päälle. Unioineita tulee ja unioneita menee.

Ymmärrän tosin hyvin miksi siellä ollaan ja miksi sinne mentiin.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #4

Ajattelen persut härskinä opportunistipuolueena, mikä hyödyntää kaikki keinot, epämiellyttävätkin, valtaan päästäkseen.

Putin tietää saman ja käyttää radikaalipuolueita härskisti hyödyksi Venäjän poliittisten tavoitteiden edistämiseksi. Intressit yhtyvät somalla tavalla.

Käyttäjän juholeppanen kuva
Juho Leppanen

Persut haluavat varmaankin monenlaisia asioita, mutta Suomen ja suomalaisten etua he eivät halua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset